Siirry pääsisältöön

Sattmarkin tupa nostalgiankaipuuseen

Sattmarkin tupa Paraisilla on ollut olemassa "aina", ainakin minulle. Olen käynyt siellä lapsena mökkireissuilla, ja silloiset omistajat olivat tuttujamme. Oi nostalgiaa siis. Kahvilan omistajat ovat vaihtuneet sitten lapsuusvuosien, ja toiminta on paisunut aiemmasta. Pihassa on kalakauppa, mattomyyjä ja sisustuspuoti. Kaunis kirjakin on saariston suloisimmasta kahvilasta tehty.
Sattmarkia voi fiilistellä kirjastakin ja vakoilla kakkujen reseptejä.
Ennen Sattmarkissa tilattiin kahvia ja korvapuustia, nyt lattea ja moussekakkua. Kuparikahvipannun sijaan nurkassa kiiltelee hieno espresso/cappuccino/latte-kone. Kahvila notkuu uusromanttisia tuontiherkkuja, kuten hilloja ja suklaita sekä Sattmarkin omaa tuotantoa olevia erikoisuuksia, kuten tämän kesän uutuuslimsoja. Ovat tehty kuulemma aidoista marjoista, ilman lisäaineita. Hinta on kuitenkin niin kova, 4€ / pikkupullo, että piheys iski.

Sattmarkissa myydään söpöjä tuontiherkkuja ja omaa tuontantoa.


Nautimme saaristopäivän lopuksi sitä lattea ja haudutettua teetä sekä tiramisua, joka oli leivottu kakun malliseksi. Ohje Sattmarkin tiramisuun löytyy kirjastakin, kurkkasin. Pala oli kaunis ja kakku kostea ja herkullinen. Latte oli yllättävän laimeaa, kahvia olisi saanut olla vähän enemmänkin. Ja kuten melkein aina kahviloissa, maito voisi olla kuumempaa.

Tiramisukakku
Ehkä se on nostalgiankaipuuta, että tuossa ihanassa kesäparatiisissa kaipaan sitä mokkamasterilla keitettyä tavallista kahvia kuparipannusta tarjoiltuna. Ja korvapuusteja. Tänne tulen kuitenkin aina uudelleen, melkein kuin koko paikka olisi valmiina lihasmuistissa.

Kommentit

  1. Osuin tänne vahingossa kun etsin bataattiohjetta ja tämä postaus osui silmiini. Juuri tänään tultiin Sattmarkista ja on todella kiva paikka. Hyvät munkin ja yställinen palvelu. :)

    VastaaPoista
  2. Niin on tosi ihana paikka. Toivottavasti löysit bataattiohjeen ja osut tännekin uudelleen! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkimarinoitu paahtopaisti

Jälkimarinointi on helpoin tapa saada kunnolla makua paahtopaistiin. Valmista edellisenä päivänä ja tarjoa raikkaan salaatin ja vaikkapa aurajuustoperunoiden kera. 1 kg naudan paahtopaistia Vähän öljyä suolaa ja pippuria Marinadi : 1,5 dl oliiviöljyä (vajaa) 1 dl soijakastiketta 2 rkl balsamiviinietikkaa 2 valkosipulin kynttä murskattuna Tuoretta rosmariinia ja minttua (tai muita yrttejä maun mukaan) silppuna noin 1 dl ripaukset sokeria, suolaa ja pippuria Ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen ja ruskista se sitten pienessä öljymäärässä mahdollisimman kuumalla pannulla joka sivulta nopeasti. Suolaa ja pippuroi kevyesti ja siirrä uunipellille. Paista noin 200-asteisessa uunissa, kunnes paistin sisälämpötila on 55 C. Tällöin sisus on vielä punertavaa. Kääri kuuma paisti tiiviisti folioon ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Itselläni paisti sai vähän rapsakamman pinnan kuin oli tarkoitus, kun taapero oli käynyt vähän...

Karppaajan muhkea lihapata

Käy tämä pata muillekin kuin karppaajille, mutta alkuperäisen reseptin olen bongannut karppaus-infon sivuilta. Lihapataan ei tule jauhoja tai muita saosteita, vaan se saa muhia rauhassa uunissa ihanan pehmeäksi. Laita pata tekeytymään jo aamulla ja hauduttele kypsäksi ulkoilupäivän aikana. Tässä oma versioni padasta, josta riittää isollekin porukalle. 1,2 kg naudan kulmapaistia 1,5 rkl voita tai margariinia suolaa, pippuria paprikajauhetta 1 litra vettä 2 lihafondi-kuutiota / kasvisliemikuutiota tms. 1 pieni sipuli 3 valkosipulin kynttä 6 rkl tomaattipyrettä 2-3 rkl dijon-sinappia 1-2 rkl ketsuppia 2-3 rkl soijaa 4-5 porkkanaa paloiteltuna 2 sipulia isohkoina lohkoina 2 prk ruokakermaa 1 pkt Koskenlaskijaa Leikkaa huoneenlämpöinen liha ohuehkoiksi siivuiksi syiden vastaisesti. Ruskista siivut nopeasti kuumalla pannulla voissa. Mausta lihat kevyesti suolalla, pippurilla ja runsaalla paprikajauheella. Siirrä palat uuninkestävään isoon pataan. Kiehauta paistinpannu...

Kiitollinen kurpitsa

Tänään Amerikassa vietetään Kiitospäivää. Facebookissa Suomeen muuttaneet amerikkalaiset toivottelevat Happy Thanksgivingiä ja kaipaavat juurilleen. Mekin ollaan saatu kutsu amerikkalaisen ystävän pitämiin juhliin, jotka kuitenkin pyhien puutteessa pidetään vasta viikonloppuna. Olen lupautunut tekemään juhliin aitoamerikkalaisen kurpitsapiirakan, ja vähän jännittää tarjoilla sitä natiiveille vuoden tärkeimmässä perhejuhlassa... Kurpitsasose odottaa jo valmiina, ja sitä tulikin yhdestä muhkeasta myskikurpitsasta litran saavi, joten muutakin käyttöä mössölle piti keksiä. Herkullinen tapa ujuttaa ylijäämäsose käyttöön oli myskikurpitsapesto . Maistui ihanalta pinaatti-ricotta-täytteisten tuoreraviolien kanssa. Onneksi pakkasessa on vielä yksi satsi kurpitsasosetta, teen tätä uudestaankin. Myskikurpitsapesto pastalle n. 2 dl myskikurpitsaa keitettynä ja soseutettuna Kunnon loraus oliiviöljyä Valkosipulin kynsi Suolaa ja mustapippuria Lisäksi parmesania. Siinä k...