Siirry pääsisältöön

Kirsikkatomaatti-vuohenjuustopiiras

Ystäväni teki kerran tällaista herkullista piirasta, ja ajattelin kokeilla sitä itse nyt kun kotimaiset kirsikkatomaatit ovat vielä makoisia. Alkuperäisessä ohjeessa oli muistaakseni tuoretta timjamia, mutta koska yrttipenkissäni vihannoi lähinnä oregano, käytin jälleen sitä.


Pohja:
125 g voita
kananmunan keltuainen
n. 5 rkl kylmää vettä
4 dl jauhoja
ripaus suolaa

Täyte:
2 kpl 150 g:n rasiaa levittyvää vuohenjuustoa
rasia kirsikkatomaatteja
kourallinen tuoretta oreganoa ja basilikaa
valkosipulin kynsi
3 rkl öljyä
suolaa ja pippuria

Sekoita huoneenlämpöinen voi ja keltuainen tasaiseksi sähkövatkaimella, älä kuitenkaan vaahdota. Lisää n. 3 rkl kylmää vettä ja sekoita taas. Lisää lopuksi jauhot ja suola ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Siirrä taikina leivinpaperille ja työstä siitä tasainen pallo - itse jouduin lisäämään pari rkl vettä, jotta sain taikinasta kiinteää. Laita jääkaappiin lepäämään n. puoleksi tunniksi. Levitä levännyt taikina isohkolle, voidellulle ja jauhotetulle vuualle ja esipaista n. 10 minuuttia 180 C uunissa. Ota huoneenlämpöön ja anna lämmön tasaantua.

Levitä sitten pohjalle vuohenjuusto ja asettele puolitetut kirsikkatomaatit juuston päälle. Valmista yrttiöljy: sauvasekoittimella sekaisin öljy, yrtit, valkosipuli, suola ja pippuri. Tiputtele yrttiöljy tomaattien päälle ja paista piirasta n. 10 minuuttia, tai kunnes tomaatit näyttävät hieman kypsyneen. Tarjoa piiras hieman jäähtyneenä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Karppaajan muhkea lihapata

Käy tämä pata muillekin kuin karppaajille, mutta alkuperäisen reseptin olen bongannut karppaus-infon sivuilta. Lihapataan ei tule jauhoja tai muita saosteita, vaan se saa muhia rauhassa uunissa ihanan pehmeäksi. Laita pata tekeytymään jo aamulla ja hauduttele kypsäksi ulkoilupäivän aikana.



Tässä oma versioni padasta, josta riittää isollekin porukalle.

1,2 kg naudan kulmapaistia
1,5 rkl voita tai margariinia
suolaa, pippuria
paprikajauhetta
1 litra vettä
2 lihafondi-kuutiota / kasvisliemikuutiota tms.
1 pieni sipuli
3 valkosipulin kynttä
6 rkl tomaattipyrettä
2-3 rkl dijon-sinappia
1-2 rkl ketsuppia
2-3 rkl soijaa
4-5 porkkanaa paloiteltuna
2 sipulia isohkoina lohkoina
2 prk ruokakermaa
1 pkt Koskenlaskijaa

Leikkaa huoneenlämpöinen liha ohuehkoiksi siivuiksi syiden vastaisesti. Ruskista siivut nopeasti kuumalla pannulla voissa. Mausta lihat kevyesti suolalla, pippurilla ja runsaalla paprikajauheella. Siirrä palat uuninkestävään isoon pataan. Kiehauta paistinpannulla litra vettä, lisää …

Jälkimarinoitu paahtopaisti

Jälkimarinointi on helpoin tapa saada kunnolla makua paahtopaistiin. Valmista edellisenä päivänä ja tarjoa raikkaan salaatin ja vaikkapa aurajuustoperunoiden kera.




1 kg naudan paahtopaistia
Vähän öljyä
suolaa ja pippuria

Marinadi:
1,5 dl oliiviöljyä
(vajaa) 1 dl soijakastiketta
2 rkl balsamiviinietikkaa
2 valkosipulin kynttä murskattuna
Tuoretta rosmariinia ja minttua (tai muita yrttejä maun mukaan) silppuna noin 1 dl
ripaukset sokeria, suolaa ja pippuria

Ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen ja ruskista se sitten pienessä öljymäärässä mahdollisimman kuumalla pannulla joka sivulta nopeasti. Suolaa ja pippuroi kevyesti ja siirrä uunipellille. Paista noin 200-asteisessa uunissa, kunnes paistin sisälämpötila on 55 C. Tällöin sisus on vielä punertavaa. Kääri kuuma paisti tiiviisti folioon ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Itselläni paisti sai vähän rapsakamman pinnan kuin oli tarkoitus, kun taapero oli käynyt vähän säätämässä paistolämpötilaa kesken kaiken... Se 200 C on kuitenkin optima…

Kinuski-puolukka-juustokakku

Kerta se on ensimmäinenkin, liivatteen käytössäkin. Minulla on ollut aika ylitsepääsemättömiä epäluuloja liivatteen käyttöä kohtaan omassa keittiössäni, mutta nyt päätin rohkaista mieleni, kun iski vastustamaton himo tehdä juuri näitä makuja viikonlopun kahvivieraille. Kannatti - kinuski ja puolukka on täydellinen pari!


Kakun ohje on hyvin pitkälti peräisin täältä. Ostin liivatelehtien sijaan liivatejauhetta, joka oli todella helppokäyttöistä. Ehkä ensi kerralla kokeilen kuitenkin uutta Vege-geliä. Liivatejauhe ei taida toimia ihan yhtä tehokkaasti kuin liivatelehdet, mutta kakku hyytyi kohtuullisen hyvin jauheellakin ilman liotusta. Suosittelut!