Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2010.

Herkullista joulua!

Vähän se joulu pääsi taas yllättämään, vaikka muka olin ajoissa liikkeellä. Mutta päätös stressittömästä joulusta on pitänyt ainakin toistaiseksi aika hyvin. Viimeisiä lahjoja vielä paketoivana, ja osaan tulee päälle tällaiset piparisydänväkerrykset "pakettikorteiksi" tai sitten vain pikkulahjoiksi ja kuusenkoristeiksi. Ihanaa ja herkullista joulua kaikille!

No onkos tullut kesä...

No ei kyllä, ainakaan jos katselee marketin vihannesosaston varsin murheellista tarjontaa... Tein jokin aika sitten yökylään tulleelle ystävälle ruokaa kesä ja grillailut mielessäni, joten lautaselle päätyi kanaa yrttimarinadissa, pestoa, parsarisottoa ja uunissa paahdettuja terttukirsikkatomaatteja. Parsarisotto on mielestäni herkkua vaikka sellaisenaan, ja simppeli marinadi kanalle tekeytyi basilika-oregano-oliiviöljy-valkosipuli-yhdistelmästä. Tomaatit paahtuivat uunissa herkullisiksi Glorian ruoka ja viini -lehden ohjeen mukaan. Jokseenkin puisevat tuontitomaatit olisivat ehkä kaivanneet tosin vähän enemmän sokeria kuin reseptissä. Peston tekeminen kannattaa kuitenkin jättää lämpimämpiin keleihin, sillä basilikaraasu ilmeisesti paleltui kauppamatkalla! Sain pestoon vain muutaman lehdykän, joten peston sijaan mössöstä tuli pikemminkin juusto-pinjansiemen-dippiä ;) Ei mikään varsinainen vuodenaika- tai lähiruokamenu, joten kesää ja kotimaisia kasviksia odotellessa! Parsarisottoa

Shake it, baby!

Melkein on jo joulu käsillä, mutta näillä ohjeilla saa vielä aika kivan loppukirin pikkujoulukauteen. Tai voi jo orientoitua uuden vuoden juhlintoihin :) Osallistuin jokin aika sitten työpaikan pikkujoulujen yhteydessä, Naantalin kylpylässä järjestettyyn drinkkikouluun, jossa maistelimme useita, useita drinkkejä klassikoista uusiin tuttavuuksiin. Hyvältä maistuivat ja hyvin toimivat.. Jatkossa en suosittele välttämättä ihan kaikkien drinkkien maistelua samana iltana... Lupasin hövelisti julkaista drinksuohjeet muillekin kurssilaisille, joten tässä luvattu ei-niin-lyhyt oppimäärä drinkkiohjeista (huh). Kurssin oppimisfilosofia oli aika hands on -tyyppinen, joten ei muuta kuin hihat ylös! Naantalin kylpylän alkudrinkki 2 cl Sour Apple 2 cl sitruunavodkaa Limen mehua Ravista ja tarjoa herkku liköörilasista. Pudota pala limen kuorta mukaan drinkkiin. Arvio : Loistavan kirpeä pikku alkulupaus! Irma 2 cl Sour Apple 2 cl (omena)vodkaa Spriteä ´ Limen lohkoja Murskaa limejä ke

Limetime - hyvää itsenäisyyspäivää!

Tämä resepti perustuu Limetime - 50 ihanaa reseptiä -keittokirjan ohjeeseen Lihakääryleitä ja aasialaista kastiketta. Kirjan nimi on aika osuva, sillä ohjeet ja kuvat ovat todellakin ihania, ja tekisi mieli kokeilla niistä melkein kaikkia. Muokkasin ohjetta mieleisekseni ja mauiltaan hieman sushi-henkiseksi. Itsenäisyyspäivän illaksi ja "kisakatsomoevääksi" tehdyssä herkussa maistuvat paitsi lime myös makea indonesialainen soijakastike Ketjap manis ja suolaisempi japanilainen soija. Käytin pakastimen uumenista löytynyttä naudan sisäfilettä, jonka nuijin kevyesti ohuiksi leikkeiksi ja marinoin ennen rullausta ketjap manis -kastikkeessa, japanilaisessa soijassa, wasabi-tahnassa, seesamiöljyssä, valkosipulissa ja limenmehussa. Täytteeksi kietaisin rulliin tuoretta pinaattia ja mangoa sekä porkkanaa ohuen ohuina suikaleina. Paistoin cocktail-tikkujen varassa kasassa pysyviä rullia hetken pannulla ennen kuin siirsin ne uuniin odottelemaan vielä hetkeksi. Valmiiden kääryleid