Siirry pääsisältöön

Rekkakakku 2-vuotiaalle

Onnea 2-vuotiaalle! Juhlapäivää vietettiin rekkakakun voimalla, sillä onhan rekat ja monsteriautot hienointa maailmassa! Melkoista näperrystä marsipaanikuorrutteinen kakku vaati ensikertalaiselta, mutta askartelu oli hauskaakin. Ja sotkuista. Liioittelin tomusokerin määrän kanssa, ja koko keittiö oli tahmea pöllyävän tomusokerin ansiosta. Ainakaan marsipaani ei juuttunut kiinni mihinkään, sokeritahma kylläkin. ;)




Leivoin rekkaa varten 3 vaaleaa peruskääretorttupohjaa (à 4 munaa), joista kului vähän yli 2,5 pellillistä. Kakun täytteenä on vadelmahilloa, pakastevadelmia ja diplomaattikermaa, johon käytin vaniljakreemijauhetta ensi kertaa. Pidin täytteen simppelinä ja hyvin muotonsa pitävänä, sillä jännitin sitä, miten marsipaani pitää muotonsa yön yli jääkaapissa. Netistä luin varotteluja marsipaanipäällyksen hikoilusta, mutta kakkupohjan päälle eristeeksi tekemäni voikreemi Kinuskikissan ohjeella piti hikoilun hyvin aisoissa. Vain yksi kohta ilmeisesti falskasi hieman, ja pintaan oli kerääntynyt kosteutta. Lahoamis- ja hikoilu-uhan vuoksi en kostuttanut kakkua lainkaan, vaan ajattelin pakastevadelmien hoitavan homman yön aikana. Tosiasiassa kakku oli vähän kuiva, joten kevyesti uskaltaa kostuttaa, vaikka kakun tekisi edellisenä päivänä valmiiksi.

Kakkupohjat muotoonsa leikattuina ja täytettyinä.

Voikreemi toimii eristeenä ja estää marsipaanin hikoilua.


Marsipaanilevy saa mennä reilusti reunojen yli.
Tomusokeri toimii "jauhoina" kaulitessa - tosin vähempikin riittää.. ;)

Kakun kuorrutukseen kului 2,5 pötköä vihreää marsipaania ja lisäksi puoli pötköä punaista. Lisäksi ostamani pieni väripaletti koristemarsipaania oli loistava lisä, ja siitä sain tehtyä kaikki rekan muut osiot. Etu- ja takavalot löytyivät irtokarkkilaarista, samoin valmiin kakun "mukulakivikatu". Renkaat olivat Ballerina-suklaakeksejä, joihin tein koristemarsipaanista lokarit.



Olen suht tyytyväinen ensimmäiseen marsipaanikakkuyritykseen ulkonäöllisesti, vaikka hiomista vielä löytyy. Jotkut taitekohdat jäivät tönköiksi ja toisaalta jossain kohtaa marsipaani pääsi niin ohueksi, että se vähän repeytyi kakun päälle nostettaessa ja piti paikata. Lisäksi sitä tomusokeria oli kakun päällä aluksi todella paljon, kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, mutta onneksi tein kakun edellisenä päivänä/iltana/yönä, joten tomut sulivat aika hyvin kakun pintaan.

Entäs sitten maku: marsipaani jakaa mielipiteitä ja itselläni on tekemistä maun kanssa. Päivänsankari söi vähän täytettä, joten kakku oli lähinnä hauska ohjelmanumero. Loistavasti koossa pysyvä vaniljakreemijauhe teki kakkuun mielestäni jotenkin teollisen maun, joten sitä kannattaa käyttää harkiten.

Tässä vielä päivänsankari itse lahjansa äärellä: leikkikeittiö, totta kai!

Pikkukokki ja synttärilahja - onnea 2-vuotias!

Kommentit

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau mikä monstirekka! Taisi ton parissa muutama hetki kulua!

      Poista
  2. Kiitokset :) juu vähän siinä askertelussa vierähti aikaa. Ehkä jossain vaiheessa praktiikkaa ja vauhtia kertyy enemmän.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkimarinoitu paahtopaisti

Jälkimarinointi on helpoin tapa saada kunnolla makua paahtopaistiin. Valmista edellisenä päivänä ja tarjoa raikkaan salaatin ja vaikkapa aurajuustoperunoiden kera. 1 kg naudan paahtopaistia Vähän öljyä suolaa ja pippuria Marinadi : 1,5 dl oliiviöljyä (vajaa) 1 dl soijakastiketta 2 rkl balsamiviinietikkaa 2 valkosipulin kynttä murskattuna Tuoretta rosmariinia ja minttua (tai muita yrttejä maun mukaan) silppuna noin 1 dl ripaukset sokeria, suolaa ja pippuria Ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen ja ruskista se sitten pienessä öljymäärässä mahdollisimman kuumalla pannulla joka sivulta nopeasti. Suolaa ja pippuroi kevyesti ja siirrä uunipellille. Paista noin 200-asteisessa uunissa, kunnes paistin sisälämpötila on 55 C. Tällöin sisus on vielä punertavaa. Kääri kuuma paisti tiiviisti folioon ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Itselläni paisti sai vähän rapsakamman pinnan kuin oli tarkoitus, kun taapero oli käynyt vähän säätämässä paistolämpötilaa kesken kaiken... Se 200 C

Karppaajan muhkea lihapata

Käy tämä pata muillekin kuin karppaajille, mutta alkuperäisen reseptin olen bongannut karppaus-infon sivuilta. Lihapataan ei tule jauhoja tai muita saosteita, vaan se saa muhia rauhassa uunissa ihanan pehmeäksi. Laita pata tekeytymään jo aamulla ja hauduttele kypsäksi ulkoilupäivän aikana. Tässä oma versioni padasta, josta riittää isollekin porukalle. 1,2 kg naudan kulmapaistia 1,5 rkl voita tai margariinia suolaa, pippuria paprikajauhetta 1 litra vettä 2 lihafondi-kuutiota / kasvisliemikuutiota tms. 1 pieni sipuli 3 valkosipulin kynttä 6 rkl tomaattipyrettä 2-3 rkl dijon-sinappia 1-2 rkl ketsuppia 2-3 rkl soijaa 4-5 porkkanaa paloiteltuna 2 sipulia isohkoina lohkoina 2 prk ruokakermaa 1 pkt Koskenlaskijaa Leikkaa huoneenlämpöinen liha ohuehkoiksi siivuiksi syiden vastaisesti. Ruskista siivut nopeasti kuumalla pannulla voissa. Mausta lihat kevyesti suolalla, pippurilla ja runsaalla paprikajauheella. Siirrä palat uuninkestävään isoon pataan. Kiehauta paistinpannu

Mansikka-kiivi-britakakku

Marenki maistuu minulle kaikissa muodoissaan, joten vanha kunnon britakakku toimii. Marenki puolittain sekoittuu kivasti taikinaan tässä helpossa klassikossa. Taas tuli kiire ottaa kuva, kun pikkuväki hakkasi lusikoita pöytään. Noin 12-14 palaa Taikina: n. 180 g margariinia n. 1,8 dl sokeria 4 kananmunan keltuaista 1,2 dl maitoa 2,5 dl vehnäjauhoja 3 tl vehnäjauhoja Marenki: 4 kananmunan valkuaista 2 dl sokeria Pinnalle: kourallinen mantelilastuja Täyte: 4 dl kermaa sokeria + vaniljasokeria maun mukaan 3-4 kiiviä litra (pakaste)mansikoita Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi, lisää keltuaiset yksi kerallaan ja vatkaa voimakkaasti. Lisää vuorotellen jauho-leivinjauheseos ja maito. Valmista marenki vatkaamalla valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen valkuaisten joukkoon. Levitä leivinpaperilla vuoratulle pellille reunoja myöten ensin taikina ja sitten varovasti päälle marenki. Ripottele päälle mantelilastut ja paista 175-asteisessa