Siirry pääsisältöön

Soppaa ja soseita vauvalle

Luonnoksiin jääneitä kirjoituksia on hauska joskus lueskella. Syystä tai toisesta tällainen pitkä postaus oli jäänyt julkaisematta esikoisen vauva-ajalta, nelisen vuotta sitten! Nyt tämä kirjoitus on taas ajankohtainen, kun tyttövauvamme on 8 kuukauden ikäinen. Ekan lapsen kanssa tein kunnianhimoisesti miltei kaikki soseet itse ja tietenkin luomuna. Toisen lapsen kanssa meno on muuttunut, ja valmispurkkien kansi napsahtaa meillä huomattavasti useammin kuin sauvasekoitin surisee... Ehkä saan taas pontta omien soseiden tekoon tätä vanhaa tekstiä lueskellessa.

Aikamatka neljän vuoden taakse....
Näitä soseita olen varioinut vauvalle n. 8 kuukaudesta eteenpäin. Mikseivät sopisi jo aiemminkin, jos soseuttaa ruuat sileiksi, ja eri ruoka-aineita on ehditty jo kokeilla riittävästi. Nämä kotikutoiset ateriat ovat olleet meillä vauvan suosiossa ensimmäisinä oikeina ruokalajeina yksittäisten makuannosten jälkeen, ja ne maistuvat vieläkin lähempänä vuoden ikää reippaamminen maustettuna. Meillä mentiin perinteisellä totuttelutahdilla pari makua / viikko johonkin 7 kuukauteen saakka, mutta sen jälkeen olemme ottaneet oikeastaan kaikki ruoka-aineet mukaan vauvan ruokavalioon, kun hänellä ei ole ilmennyt mitään allergioita. Huomhuom - varmista itse, että sinun vauvasi ei ole allerginen millekään resepteissä mainituille ainesosille!

Teen soppia kerralla isomman satsin ja pakastan pienissä Mini-grip-pusseissa parin viikon annokset. Vihanneksia, mausteita ja yrttejä varioimalla saa vaihtelua perussoppaan. Peruna menee ikäväksi pakastettuna, joten olen korvannut sen bataatilla, joka ei pakkasta säikähdä. Käytän mahdollisuuksien mukaan luomua vauvalle. Markettien tiskiltäkin saa ilahduttavan paljon luomua, puhumattakaan luomupiireistä ja ekokauppojen koukuttavasta valikoimasta. Varmista valmiiden mausteseosten, kuten curryn, suolattomuus ennen kuin annat niitä alle 1-vuotiaalle.

Valkosipulin ystävän kalasaalis

Pätkä purjoa
2 valkosipulin kynttä
2-3 porkkanaa
1 iso kesäkurpitsa tai pari pientä
Pienehkö pala selleriä
Pienehkö pala palsternakkaa
1 iso bataatti tai pari pientä
1/2 kukkakaalia
Ripaus valkopippuria
Oreganoa
Ruodotonta lohta, kuhaa, siikaa tai muuta kalaa n. 20 % kasvisten määrästä
Vettä
Loraus oliiviöljyä

Keitä hyvin pestyt, kuoritut ja pilkotut kasvikset lähes kypsiksi runsaassa vedessä, johon olet hienontanut valkosipulin kynnet. Lisää huolellisesti fileoitu, ruodoton kala paloina ja keitä kypsäksi runsaat 5 minuuttia. Mausta valkopippurilla ja lisää halutessasi hieman öljyä. Soseuta hieman jäähtynyt keitto haluamasi paksuiseksi.

Lihapata Minestronen malliin

Naudan (luomu)paistijauhelihaa n. 20 % muiden ainesten määrästä
Purjoa
Porkkanaa

Keitä jauhelihaa vedessä, johon olet lisännyt porkkanaa ja purjoa makua antamaan. Kuori pois syntynyt vaahto. Siivilöi kypsä liha sivuun, säästä liemi. Keitä liemessä täysjyvä(luomu)pastaa ja haluamiasi vihanneksia, esim. seuraavia:

Porkkanaa
Parsakaalia
Kukkakaalia
Kesäkurpitsaa
Herneitä

Lisää kypsä jauheliha vihannesten ja pastan joukkoon, kun ne ovat kypsiä. Mausta keitos tomaattipyreellä, basilikalla ja oreganolla, ja lorauta mukaan oliiviöljyä.


Variaatio: käytä jauhelihan tilalla maustamatonta broilerin tai kalkkunan fileetä, pastan tilalla täysjyväriisiä ja tomaattipyreen tilalla suolatonta curryä.

Kommentit

  1. Mulla kävi purkkien napsahduksien kanssa toisin päin, kun Tanskassa oli noin kolmea eri lajia purkkiruokia. Voi noita aikoja!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkimarinoitu paahtopaisti

Jälkimarinointi on helpoin tapa saada kunnolla makua paahtopaistiin. Valmista edellisenä päivänä ja tarjoa raikkaan salaatin ja vaikkapa aurajuustoperunoiden kera. 1 kg naudan paahtopaistia Vähän öljyä suolaa ja pippuria Marinadi : 1,5 dl oliiviöljyä (vajaa) 1 dl soijakastiketta 2 rkl balsamiviinietikkaa 2 valkosipulin kynttä murskattuna Tuoretta rosmariinia ja minttua (tai muita yrttejä maun mukaan) silppuna noin 1 dl ripaukset sokeria, suolaa ja pippuria Ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen ja ruskista se sitten pienessä öljymäärässä mahdollisimman kuumalla pannulla joka sivulta nopeasti. Suolaa ja pippuroi kevyesti ja siirrä uunipellille. Paista noin 200-asteisessa uunissa, kunnes paistin sisälämpötila on 55 C. Tällöin sisus on vielä punertavaa. Kääri kuuma paisti tiiviisti folioon ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Itselläni paisti sai vähän rapsakamman pinnan kuin oli tarkoitus, kun taapero oli käynyt vähän säätämässä paistolämpötilaa kesken kaiken... Se 200 C

Karppaajan muhkea lihapata

Käy tämä pata muillekin kuin karppaajille, mutta alkuperäisen reseptin olen bongannut karppaus-infon sivuilta. Lihapataan ei tule jauhoja tai muita saosteita, vaan se saa muhia rauhassa uunissa ihanan pehmeäksi. Laita pata tekeytymään jo aamulla ja hauduttele kypsäksi ulkoilupäivän aikana. Tässä oma versioni padasta, josta riittää isollekin porukalle. 1,2 kg naudan kulmapaistia 1,5 rkl voita tai margariinia suolaa, pippuria paprikajauhetta 1 litra vettä 2 lihafondi-kuutiota / kasvisliemikuutiota tms. 1 pieni sipuli 3 valkosipulin kynttä 6 rkl tomaattipyrettä 2-3 rkl dijon-sinappia 1-2 rkl ketsuppia 2-3 rkl soijaa 4-5 porkkanaa paloiteltuna 2 sipulia isohkoina lohkoina 2 prk ruokakermaa 1 pkt Koskenlaskijaa Leikkaa huoneenlämpöinen liha ohuehkoiksi siivuiksi syiden vastaisesti. Ruskista siivut nopeasti kuumalla pannulla voissa. Mausta lihat kevyesti suolalla, pippurilla ja runsaalla paprikajauheella. Siirrä palat uuninkestävään isoon pataan. Kiehauta paistinpannu

Mansikka-kiivi-britakakku

Marenki maistuu minulle kaikissa muodoissaan, joten vanha kunnon britakakku toimii. Marenki puolittain sekoittuu kivasti taikinaan tässä helpossa klassikossa. Taas tuli kiire ottaa kuva, kun pikkuväki hakkasi lusikoita pöytään. Noin 12-14 palaa Taikina: n. 180 g margariinia n. 1,8 dl sokeria 4 kananmunan keltuaista 1,2 dl maitoa 2,5 dl vehnäjauhoja 3 tl vehnäjauhoja Marenki: 4 kananmunan valkuaista 2 dl sokeria Pinnalle: kourallinen mantelilastuja Täyte: 4 dl kermaa sokeria + vaniljasokeria maun mukaan 3-4 kiiviä litra (pakaste)mansikoita Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi, lisää keltuaiset yksi kerallaan ja vatkaa voimakkaasti. Lisää vuorotellen jauho-leivinjauheseos ja maito. Valmista marenki vatkaamalla valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen valkuaisten joukkoon. Levitä leivinpaperilla vuoratulle pellille reunoja myöten ensin taikina ja sitten varovasti päälle marenki. Ripottele päälle mantelilastut ja paista 175-asteisessa