Mmm, tämä marinadi toimi hyvin lohen kanssa. Tein lisäksi pikapaistettuja, limellä ja hunajalla maustettuja palsternakka- ja porkkanatikkuja.
Pienet inkiväärilohivartaat
500 g Lohifilettä (paksu keskipala)
1 dl öliiviöljyä
1,5 rkl seesamiöljyä
5 rkl ketjap manis -soijakastiketta
3-4 valkosipulin kynttä murskattuna
n. 15 cm pätkä tuoretta inkivääriä
suolaa ja pippuria
9 puista varrastikkua
Laita puiset varrastikut likoamaan veteen. Raasta inkivääri pienimmällä terällä. Purista puolikkaasta määrästä raastetta mehut kulhoon ja heitä kuitumainen osa pois. Lisää puolet raasteesta sellaisenaan kulhoon ja lisää muut aineet joukkoon, sekoita. Leikkaa lohifileen paksu keskipala kolmeen pikittäiseen osaan "kalan suuntaisesti" ja poista nahka. Leikkaa palat vielä kolmeen osaan pitkittäin niin että saat 9 ohutta pitkulaista lohipalaa. Laita palat marinadiin vähintään kasvistikkujen valmistelun ajaksi, mutta mieluiten pariksi tunniksi. Pujota fileet vartaisiin, valele marinadilla ja paista juuri ja juuri kypsäksi 175C 8-12 minuuttia.
Pikapaistetut kasvistikut
isohko pala palsternakkaa
2-3 porkkanaa
1 iso sipuli
1 lime
1 rkl hunajaa
1 rkl öljyä
Lisäksi:
3 dl turkkulaista jugurttia
inkivääriraastetta, limeä, suolaa, pippuria
Suikaloi kasvikset mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi, paista nopeasti öljyssä puolikypsiksi ja mausta limen mehulla ja hunajalla. Tarjoa lisäksi maustettua turkkilaista jugurttia.
Kommentit
Lähetä kommentti