Siirry pääsisältöön

Naisten tiistai: Teriyakiwokki

Blogini palailee aina silloin tällöin elävien kirjoihin - katsotaan kuinka pitkäksi aikaa tällä kertaa. Melkein vuosi on kulunut edellisestä päivityksestä, ja nykyään kotonamme hääräilee neljävuotiaaksi varttuneen isoveljen lisäksi puolivuotias pikkusisko, joten hulinaa riittää. Tosin myös tilaisuuksia kokkailuun, kuten joka kolmas tiistai, kun naapuruston hoitovapaata viettävät naiset tulevat lapsineen kylään omaan pieneen päiväkerhoomme. Valmistamme vuorotellen lounasta ja jälkkäriä koko porukalle, ja on ollut virkistävää saada uusia ideoita puuduttavaan nakkisoppa-linjaan, johon olen viime aikoina väsyneenä lipunut. Ruuat on kuitenkin saatava nopeasti pöytään, joten ohjeiden on oltava helppoja ja nopeita.

Tänään oli minun vuoroni emännöidä, ja tarjolla oli broileri-teriyakiwokkia. Wokin kanssa katoin pöytään tuoretta kortianteria, kaupan korianteri-valkosipulimaustettua naan-leipää ja jugurttidippiä. Pienimmät lapset söivät ruokaa ennen teriyakikastikkeen lisäämistä.




Ohje noin kuudelle  

600 g maustamattomia broilerin fileepihvejä (Marinadi: 2/3 oliiviöljyä ja 1/3 vaaleaa balsamicoa. Lisäksi 1-2 kynttä valkosipulia, loraus tummaa balsamiviinietikkaa, ripaukset suolaa, pippuria, sokeria)
Iso paketti paksuja munanuudeleita, esim. Blue Dragon tai 3 pientä nuudelipakettia
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1 punasipuli
1 pieni kesäkurpitsa
1 valkosipulin kynsi
400 g wok-vihanneksia
Öljyä paistamiseen
2 pikkupussia teriyaki-maustekastikepussia à 120 g (Blue Dragon)

Lisäksi: Tuoretta korianteria silppuna, naan-leipää, jugurttidippiä, lime-lohkoja ja sweet chili -kastiketta

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko marinoituneet fileepihvit suikaleiksi tai käytä marinoituja valmissuikaleita. Paista palat kypsäksi tilkassa öljyä ja siirrä syrjään. Lisää pannulle suikaloidut tuoreet kasvikset ja kuullota puolikypsäksi. Lisää joukkoon jäiset wok-vihannekset ja kypsennä napakoiksi. Yhdistä vihannekset, nuudelit ja paistetut kanat ja sekoita joukkoon teriyaki-kastike. Anna tekeytyä hetki. Ripottele päälle korianteria ja nosta pöytään lisukkeiden kanssa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkimarinoitu paahtopaisti

Jälkimarinointi on helpoin tapa saada kunnolla makua paahtopaistiin. Valmista edellisenä päivänä ja tarjoa raikkaan salaatin ja vaikkapa aurajuustoperunoiden kera. 1 kg naudan paahtopaistia Vähän öljyä suolaa ja pippuria Marinadi : 1,5 dl oliiviöljyä (vajaa) 1 dl soijakastiketta 2 rkl balsamiviinietikkaa 2 valkosipulin kynttä murskattuna Tuoretta rosmariinia ja minttua (tai muita yrttejä maun mukaan) silppuna noin 1 dl ripaukset sokeria, suolaa ja pippuria Ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen ja ruskista se sitten pienessä öljymäärässä mahdollisimman kuumalla pannulla joka sivulta nopeasti. Suolaa ja pippuroi kevyesti ja siirrä uunipellille. Paista noin 200-asteisessa uunissa, kunnes paistin sisälämpötila on 55 C. Tällöin sisus on vielä punertavaa. Kääri kuuma paisti tiiviisti folioon ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Itselläni paisti sai vähän rapsakamman pinnan kuin oli tarkoitus, kun taapero oli käynyt vähän...

Kiitollinen kurpitsa

Tänään Amerikassa vietetään Kiitospäivää. Facebookissa Suomeen muuttaneet amerikkalaiset toivottelevat Happy Thanksgivingiä ja kaipaavat juurilleen. Mekin ollaan saatu kutsu amerikkalaisen ystävän pitämiin juhliin, jotka kuitenkin pyhien puutteessa pidetään vasta viikonloppuna. Olen lupautunut tekemään juhliin aitoamerikkalaisen kurpitsapiirakan, ja vähän jännittää tarjoilla sitä natiiveille vuoden tärkeimmässä perhejuhlassa... Kurpitsasose odottaa jo valmiina, ja sitä tulikin yhdestä muhkeasta myskikurpitsasta litran saavi, joten muutakin käyttöä mössölle piti keksiä. Herkullinen tapa ujuttaa ylijäämäsose käyttöön oli myskikurpitsapesto . Maistui ihanalta pinaatti-ricotta-täytteisten tuoreraviolien kanssa. Onneksi pakkasessa on vielä yksi satsi kurpitsasosetta, teen tätä uudestaankin. Myskikurpitsapesto pastalle n. 2 dl myskikurpitsaa keitettynä ja soseutettuna Kunnon loraus oliiviöljyä Valkosipulin kynsi Suolaa ja mustapippuria Lisäksi parmesania. Siinä k...

Tomaattinen mozzarella-broilerivuoka

Taaperomme rakastaa kanaa - itse asiassa kommentti "kanaa" on synonyymi herkkuruualle :D Tämäkin broileriruoka katosi nopeasti hyväksyvien "kanaa"-kommenttien saattelemana. Täysjyvä-couscous sopi tähän hyvin lisäkkeeksi. Tein ison tuplasatsin parille päivälle, sillä ruuanlaittoon ei tunnu nykyään olevan aikaa millään. Pääruokana pienelle perheelle kahtena päivänä tai kerralla n. viidelle 800 g - 1 kg broilerin maustamatonta rintafileetä + oliiviöljyä, kuivattua timjamia ja valkosipulin kynsi 3 prk tomaattimurskaa (à 400 g) 2 sipulia 3 valkosipulin kynttä Puoli tuubia tomaattipyrettä (esim. Pirkka) Puolisen purkkia punaista pestoa Timjamia, provencen yrtit -mausteseosta, mustapippuria Ripaus intiaanisokeria Kourallinen parmesania raasteena 2 pkt mozzarellaa (17%) puoli punttia tuoretta basilikaa Pesto: 1 dl oliiviöljyä puoli punttia tuoretta basilikaa 1/2 valkosipulin kynsi (pieni) pari rkl pinjansiemeniä puoli desiä parmesania raasteena -...