Siirry pääsisältöön

Kirpsakat raparperiwhoopiet

Halusin testata vielä toista whoopie-reseptiä ja tehtailla miniversioita edellisestä whoopie-kokeilusta. Käytin pursotinta näiden tekoon ja sainkin helposti suupalan kokoisia pikkupalleroita aikaan. Kevensin myös täytteen makuja ja keitin kesän ensimmäisistä siirtolapuutarhan raparpereistä kirpeää sosetta mukaan. Nämä lähtevät mukaan äitini synttäreille - onnea mami!



Käytin ohjeen inspiraationa ja pohjana uusimman Glorian ruoka ja viinin 4/2012 Sitruuna-seljankukkawhoopie-ohjetta sekä edellisen whoopie-reseptin ohjetta. Ohjeesta tulee parisenkymmentä pientä whoopieta eli vähän yli 40 kakkusta.

Taikina:

3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
100 g margariinia
vajaa 1,5 dl sokeria
sitruunan kuoriraastetta puolikkaasta sitruunasta
1 kananmuna
1,5 dl ranskankermaa

Raparperisose:

4 raparperin vartta
1 dl sokeria

Tuorejuustotäyte:

200 g maustamatonta tuorejuustoa
0.5 dl tomusokeria
tiraus sitruunamehua

Tee ensin raparperisose: Kuori raparperit, pilko ne ja keitä niitä sokerin kanssa n. 15 minuuttia. Jäähdytä.

Sekoita taikinan jauhot, leivinjauhe, sooda ja vaniljasokeri yhteen. Vatkaa rasva, sokeri ja sitruunan kuoriraaste vaahdoksi, lisää muna ja ranskankerma. Sekoita jauhoseos varovasti joukkoon. Pursota pursotinpussilla taikinasta 40-50 pientä palleroa leivinpapereilla vuoratuille pelleille, jätä leviämisvaraa. Painele palleroita kevyesti litteämmiksi. Paista 175-asteisessa uunissa 5-10 minuuttia uunistasi riippuen, tarkkaile etteivät kakkuset pala.

Tee tuorejuustotäyte vatkaamalla ainekset sekaisin.

Täytä puolet jäähtyneistä kakkusista tuorejuustotäytteellä ja raparperisoseella ja paina puolet kakkusista kansiksi. Siivilöi päälle runsaasti tomusokeria.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkimarinoitu paahtopaisti

Jälkimarinointi on helpoin tapa saada kunnolla makua paahtopaistiin. Valmista edellisenä päivänä ja tarjoa raikkaan salaatin ja vaikkapa aurajuustoperunoiden kera. 1 kg naudan paahtopaistia Vähän öljyä suolaa ja pippuria Marinadi : 1,5 dl oliiviöljyä (vajaa) 1 dl soijakastiketta 2 rkl balsamiviinietikkaa 2 valkosipulin kynttä murskattuna Tuoretta rosmariinia ja minttua (tai muita yrttejä maun mukaan) silppuna noin 1 dl ripaukset sokeria, suolaa ja pippuria Ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen ja ruskista se sitten pienessä öljymäärässä mahdollisimman kuumalla pannulla joka sivulta nopeasti. Suolaa ja pippuroi kevyesti ja siirrä uunipellille. Paista noin 200-asteisessa uunissa, kunnes paistin sisälämpötila on 55 C. Tällöin sisus on vielä punertavaa. Kääri kuuma paisti tiiviisti folioon ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Itselläni paisti sai vähän rapsakamman pinnan kuin oli tarkoitus, kun taapero oli käynyt vähän säätämässä paistolämpötilaa kesken kaiken... Se 200 C

Karppaajan muhkea lihapata

Käy tämä pata muillekin kuin karppaajille, mutta alkuperäisen reseptin olen bongannut karppaus-infon sivuilta. Lihapataan ei tule jauhoja tai muita saosteita, vaan se saa muhia rauhassa uunissa ihanan pehmeäksi. Laita pata tekeytymään jo aamulla ja hauduttele kypsäksi ulkoilupäivän aikana. Tässä oma versioni padasta, josta riittää isollekin porukalle. 1,2 kg naudan kulmapaistia 1,5 rkl voita tai margariinia suolaa, pippuria paprikajauhetta 1 litra vettä 2 lihafondi-kuutiota / kasvisliemikuutiota tms. 1 pieni sipuli 3 valkosipulin kynttä 6 rkl tomaattipyrettä 2-3 rkl dijon-sinappia 1-2 rkl ketsuppia 2-3 rkl soijaa 4-5 porkkanaa paloiteltuna 2 sipulia isohkoina lohkoina 2 prk ruokakermaa 1 pkt Koskenlaskijaa Leikkaa huoneenlämpöinen liha ohuehkoiksi siivuiksi syiden vastaisesti. Ruskista siivut nopeasti kuumalla pannulla voissa. Mausta lihat kevyesti suolalla, pippurilla ja runsaalla paprikajauheella. Siirrä palat uuninkestävään isoon pataan. Kiehauta paistinpannu

Mansikka-kiivi-britakakku

Marenki maistuu minulle kaikissa muodoissaan, joten vanha kunnon britakakku toimii. Marenki puolittain sekoittuu kivasti taikinaan tässä helpossa klassikossa. Taas tuli kiire ottaa kuva, kun pikkuväki hakkasi lusikoita pöytään. Noin 12-14 palaa Taikina: n. 180 g margariinia n. 1,8 dl sokeria 4 kananmunan keltuaista 1,2 dl maitoa 2,5 dl vehnäjauhoja 3 tl vehnäjauhoja Marenki: 4 kananmunan valkuaista 2 dl sokeria Pinnalle: kourallinen mantelilastuja Täyte: 4 dl kermaa sokeria + vaniljasokeria maun mukaan 3-4 kiiviä litra (pakaste)mansikoita Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi, lisää keltuaiset yksi kerallaan ja vatkaa voimakkaasti. Lisää vuorotellen jauho-leivinjauheseos ja maito. Valmista marenki vatkaamalla valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen valkuaisten joukkoon. Levitä leivinpaperilla vuoratulle pellille reunoja myöten ensin taikina ja sitten varovasti päälle marenki. Ripottele päälle mantelilastut ja paista 175-asteisessa